Delft-Pariisi eli Miksi kirjoittaa?

Olen aina rakastanut kirjailijoita, jotka kirjoittavat yhtä ja samaa kirjaa, vuodesta toiseen. Uudistuminen on yliarvostettua ja melkeinpä falskia, epätoivoista yritystä olla joku muu kuin on; kvartaalitalouden luomaa harhaa.

Yksi tällainen piintynyt, uudistumaton kirjailija on ranskalainen Patrick Modiano. Mies on kirjoittanut saman kirjan parisenkymmentä kertaa ja teoksia on käännetty jopa suomeksi. Modianoja on todistettavasti löytynyt myös kauppojen hyllyiltä, ainakin kirjailija Petri Tamminen väitti kerran ostaneensa Modianon Kadonneen korttelin Turun Centrumista.

Viiden suomennetun Modianon jälkeen kustantaja ilmeisesti arveli tulleensa pahan kerran huijatuksi ja pani pillit pussiin. Onneksi jäivät sentään ne viisi. Loput joutuu tavaamaan miten kuten ranskaksi mikä Modianon tapauksessa tosin on melko helppoa. Mies ei ole kirjallisten koukeroiden ystävä.

Suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Modianon kirja Dora Bruder. Tarina perustuu tositapahtumiin ja kirjassa Modiano etsiskelee viisitoistavuotiasta tyttöä, josta on lukenut katoamisilmoituksen. Tapaus on jäänyt vaivaamaan Modianoa ja kirjailija käyttää tytön jäljittämiseen vuosikausia kunnes lopulta, toivosta jo luovuttuaan, saa selville, että juutalainen Dora Bruder, joka on karannut kotoaan Pariisista 31. joulukuuta 1941 yllään manteau sport gris, pull-over bordeaux, jupe et chapeau bleu marine, chaussures sport marron, on päätynyt Drancyn kokoamisleirille ja toimitettu sieltä Auschwitziin. Doran äiti ja isä ovat seuranneet perässä, eikä perheestä ole jäänyt jäljelle mitään muuta kuin Modianon pieni kirja. Voiko tärkeämpää teosta enää kirjoittaa?

Modiano on itsekin vähän salaperäinen hahmo, etsimisen arvoinen. Hän kirjoittaa kuulemma öisin, mutta kovin paljon muuta kirjailijasta ei tiedetä, tarkka syntymäaikakin on arvoitus. Ehkä Modiano on syntynyt vuonna 1942, mutta joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1945 tai ehkä kuitenkin 1947. Syntymäpaikka on Boulogne-Billancourt tai sitten ei.

No samako tuo. Jos käy Pariisissa, Modianoa on mukava etsiskellä, sillä hän asuu ilmeisesti Montmartrella. On mukavaa kävellä Montmartren mäkisiä katuja ja miettiä mikä valaistuista ikkunoista on Modianon, minkä verhon taakse hänen kumarainen hahmonsa piiloutuu. Ja välillä tuntuu, että siinä hän jo onkin, ilmiselvästi, Abbesses´n metroaseman kulmilla. Hän on tuo yksinäinen hahmo, joka seisoo kädet taskussa ja ihmisiä vältellen, savuketta hiljakseen poltellen.

Päiväsaikaan edellinen yö ja Modiano tuntuvat unelta. Mutta ei kirjallisuutta Pariisissa pääse päivälläkään pakoon, niin kirjallinen kaupunki on. Taksikuskin kanssa voi helposti ajautua eksistentialistiseen keskusteluun, ja kun katukojusta ostaa patongin, myyjä ei kysy pannaanko väliin juustoa vai kinkkua, vaan pannaanko väliin Camus´ta vai Sartrea. Itse valitsen yleensä Camus´n. Modianoa en uskalla edes ehdottaa, koska pelkään, että tuota hämärää varjoa nämä kaupustelijatkaan eivät tunne.