La Côte Saint André-Montpellier eli Kolmen tähden yhdyntöjä yhden tähden hotelleissa

James Salterissa viehättää kohtalotoveruus. Meillä molemmilla on siviiliammatti, josta on vaikea päästä eroon. Salter on Yhdysvaltojen ilmavoimista eläköitynyt hävittäjälentäjä, itse taas olen Tampereella koulutettu lääkäri.

En ihan tarkkaan tiedä minkälaista on hävittäjälentäjän koulutus, mutta lääkärikoulussa opiskelijaan koverretaan lääkäri-identiteetti hieman samaan tapaan kuin kymmenen käskyä Mooseksen kivitauluihin. Jos kerran erehtyy lääkäriksi, on aina lääkäri. Aina on lähiseudulla kipeitä korvia ja aina saa kuulla juhlissa muiden kivut ja kolotukset. Ja jos sattuu kirjoittamaan romaanin, arvosteluun merkitään aina kirjailija-lääkäri tai pahimmillaan lääkäri-kirjailija. Silloin lohduttaa vain Anton Tšehovin olemassaolo.

Totta puhuen olen myös itse syypää. En ole osannut rimpuilla vapaaksi, vaan olen pitänyt jalkaa oven raossa, piilotellut valkeaa takkia laukussa vuosikaudet. Velvollisuudestako? Taloudellisen ahdingon kauhusta? Pelosta? Pelkäänkö sittenkin olla vain kirjailija? Ja mitä vikaa on lääkäreissä?

Pitäisi ottaa mallia James Salterista, joka parkkeerasi suihkuhävittäjänsä tukialuksen kannelle ja päätti, että siitä lähtien paperi olisi turvallisempi paikka. Sitten mies lähti Pariisiin ja kirjoitti pienen ja ihanan kirjan Leikkiä ja ajanvietettä.

Ne onnelliset, jotka kirjan ovat lukeneet, ovat samalla nauttineet yhdestä kirjallisuuden historian onnistuneimmista eroottisista romaaneista, eikä se ole vähän. Taiteellisesti kunnianhimoisilla eroottisilla romaaneilla on nimittäin tapana epäonnistua, sillä jos ne yrittävät olla taiteellisia, ne eivät ole kovin eroottisia. Jos ne taas yrittävät olla eroottisia, ne eivät ole kovin taiteellisia...

Salterin impressionistisen kirjan juoni on yksinkertainen. Pienessä Autunin kylässä majaileva kertoja raportoi ystävästään Philip Deanista, joka saapuu Ranskaan ja tapaa viehättävän ranskattaren, Anne-Marien. Rakastavaiset ajelevat Philip Deanin isän kaverin urheiluautolla, kiertelevät maaseudun pikku hotelleja ja harrastavat seksiä. Lopulta rahat alkavat loppua, mies palaa takaisin Amerikkaan ja menehtyy auto-onnettomuudessa.

Inspiroiduin tästä melankolisesta romaanista vuosia sitten niin, että tilasin vaimoni kanssa lentoliput Nizzaan, josta lähdimme kiertelemään junalla ja peukalokyydillä halpoja yhden tähden hotelleja: Nizza, Aix-en-Provence, Avignon, Arles, Montpellier, Le Mont Dore, Tours...

Matkapäiväkirjan mukaan olimme eräänä iltapäivänä Montpellierissa. Oli kesä ja kuuma, hotellin ikkuna auki. Jossain vaiheessa ylemmistä kerroksista alkoi kantautua naisen nouseva ääni, ensin heikkona, sitten jo kovempana, hekuman huippua kohti kohoavana: oui, oui, oui, oui, ouiiiii... Nauratti ja mietin olivatko siellä Anne-Marie ja Philip Dean vaiko kenties itse Salter, joka vietteli lomaansa oman kirjansa tunnelmissa.

Kerran lähetin James Salterille ihailijakirjeen, sen voin vielä tunnustaa. Vastausta en saanut, mutta se kai johtui siitä, etten häveliäisyyttäni uskaltanut panna kirjeeseen vastausosoitetta. Nyt tunnen itseni vähän hölmöksi, vaikka tuskinpa Salter olisi paljastanut majailiko hän silloin Montpellierissa, 11. heinäkuuta, iltapäivällä, 1999.