Normandia-La Côte Saint André eli Sentään kirjastonhoitaja

Jotenkin olisi toivonut, että ranskalaista säveltäjää, romantikoista romanttisinta Hector Berliozia (1803-1869) olisi aikanaan kunnioitettu vähän enemmän kuin antamalla työpaikka Pariisin konservatorion kirjastonhoitajana. Jaa, että aikakauden johtava ranskalaissäveltäjä? Ah, mutta valitettavasti opettajain vakanssit ovat tällä erää täynnä, mutta tässä olisi yksi kirjastonhoitajan pesti, kelpaisiko se? Etenemismahdollisuudet ovat kohtalaiset...

Berlioz oli niin romanttinen, että sävelsi Fantastisen sinfonian kaukaa ihailemalleen Harriet Smithsonille. Kun tämä kyseinen Smithson-ihanuus kerran sattui sinfonian esitykseen, hän rakastui teokseen palavasti (tietämättä kuitenkaan olleensa sävellyksen inspiraatio), ja avioliittohan siitä syntyi.  Näin siis iskivät romantikot naisia 1800-luvulla.

Mutta löytyisikö Berliozin aikalaiskohtelulle selitystä mummini perintöraamatusta eli Otavan isosta tietosanakirjasta vuodelta 1939. Se kuuluu niihin kirjoihin, joissa uskallettiin vielä ottaa asioihin kantaa. Katsotaan. Kirjan mukaan Berliozin sävellyksissä on nerokas soitinnus ja rohkea soinnutus ja hän on teoksillaan raivannut tien uudemman orkesterimusiikin sävelmaalailulle ja johtoaiheen käytölle. Melodiikka on sitä vastoin heikompi, samoin muotoaisti.

Johtuisivatko Berliozin aikalaisongelmat siis heikoista melodioista ja surkeasta muotoaistista? Vaikea sitäkään on sanoa, koska samaisen kirjan mukaan Adolf Hitler on vielä "saksalainen poliitikko" ja "Völkischer Beobachter -lehden vastaava toimittaja".

Ehkäpä kaikelle ei löydy selitystä ja joidenkin taiteilijoiden on vain kuoltava, jotta he menestyisivät. Ajatus tuo tietenkin lohtua, sillä aina on mukava ajatella, että kuuluu itsekin tuohon joukkoon ja viimeistään kuoleman jälkeen pellit aukeavat, odottakaa vain!

Kuoleman jälkeiselle nosteelle voi tosin olla porvarillisempikin selitys. Monet taiteilijat tekevät hienoja teoksia, mutta ovat muuten hankalia, likaisia, erakkomaisia ja vähän hulluja; yksinkertaisesti helpompia kuolleina. Niin kuin esimerkiksi Vincent van Gogh, joka sai elinaikanaan kaupaksi yhden taulun.

Jos Pariisin Musée d´Orsay´ssa pasteeraava taiteenystävä astuisi ulos aurinkoon ja näkisi van Goghin kaltaisen ruokkoamattoman arkkityypin hortoilevan kadulla, hän luultavasti kiertäisi epäsiisteyden kaukaa. Povitaskussa pullottaisivat postikortit auringonkukista ja taiteenystävän (tunnistan kuvasta myös itseni) olo olisi hyvin ansaitulle lounaalle siirryttäessä sivistynyt, hieman tunteellinen ja muutenkin niin miellyttävä. 

PS. Suhtaudun kirjastonhoitajiin rakkaudella ja kunnioituksella.

Berlioz oli hieman maanisdepressiivinen. Kuvassa kenties vain mietteliäs.

Berlioz oli hieman maanisdepressiivinen. Kuvassa kenties vain mietteliäs.