Milano-Venetsia eli Pronssilaattojen kuningas

On vaikea kuvitella kahta erilaisempaa kuin Hemingway ja Kafka. Laskelmieni mukaan Venetsia on ainoa kaupunki, jossa molemmat ovat käyneet, joskin eri aikaan. Kun Hemingway 1920-luvulla istuskeli Pariisin Closerie de Lilas´ssa ja raapusti ensimmäisiä julkaisukelpoisia novellejaan, Kafka kärvisteli jo tuberkuloosinsa kanssa parantolassa.

Hemingway oli ruskettunut ja parrakas, kalastus- ja metsästysretkillä ahavoitunut, alkoholilla rentoutuva, roteva, voimaa puhkuva ja nyrkkejään heiluttava, muiden yli puhuva, naisia kaatava, härkätaisteluja rakastava, remuava ja uhkaileva, intoa tärisevä itseluottamuksen perikuva. Elämänsä aikana Hemingway ampui arvionsa mukaan miljoona lintua.

Kafka oli kalvakka ja parraton, sisätiloihin jämähtänyt kasvissyöjä, joka kieltäytyi alkoholista ja pysyi useimmiten hiljaa. Hän oli itseään ruoskiva epäilijä, oman itsensä syyttäjä, tuomari ja pyöveli, jonka mielessä ei itänyt minkäänlaista toivoa. Kun Kafka kosi kirjeystäväänsä Felicea, hän samalla perääntyi ja mainitsi kosinnan lomaan varmuuden vuoksi kymmenkunta syytä miksi naisen ei kuitenkaan kannattanut mennä naimisiin hänen kanssaan. Ja eihän siitä lopulta mitään tullutkaan.

Neljästi nainut Hemingway teki kaikkensa saadakseen kirjoituksensa julki ja niistä hyvät rahat. Kafka kirjoitti kolme romaania, joista jokainen jäi kesken. Päivät hän kitui Työväen tapaturmavakuutuslaitoksen virkailijana. Kaiken tekstin häneltä joutui nyhtämään väkisin ja testamentissaan hän määräsi ystävänsä Max Brodin polttamaan loputkin aikaansaannokset.

Jos kollegojen saavutuksia mitataan pronssilaattojen määrällä, Hemingway vetää siinäkin pidemmän korren. Tuskin kukaan muu kuin Ernest on tuonut niin merkittävää henkilökohtaista panosta pronssilaattabisnekseen. Goethe oli kyllä melko matkustavainen ja hänen ansiokseen on todettava, ettei mies päässyt matkaan junalla, autolla, eikä lentokoneella. Mutta ei hänkään olisi vetänyt vertoja Hemingwaylle, joka mielellään olisi matkustanut kaikilla kolmella kulkuneuvolla samaan aikaan.

Joskus olen miettinyt mahtoiko Ernestilla olla omat pronssilaatat mukanaan. Oliko hänellä niitä varten matkalaukku, josta hän hotellista lähtiessään poimi yhden seinään ruuvattavaksi: I was here. Vai kulkiko hänen perässään joku erityinen pronssilaattamies? Hemingwayn ympärillähän pyöri monesti sekalaista seurakuntaa.

Kafkan pronssilaatat pysyttelevät Prahassa niin kuin tuo kotiinsa jumiutunut poikamieskin pysyi, perheensä ja itsensä kiusaksi. Muutaman kerran Kafka tosin keräsi rohkeutensa ja matkusti Berliiniin tapaamaan Felicea. Tapaamisten aikana käveltiin muutama tunti puistossa, luimisteltiin ja sitten kiirehdittiin jo takaisin Prahaan.

Näistä kävelyistä ei jäänyt pronssilaattoja, jos Kafkan hyväksi ei sitten lasketa saksalaisten kaupunkien katuihin upotettuja kompastuskiviä, murhattujen juutalaisten muistomerkkejä. Ja jos alkaa toden teolla ajatella kompastuskiviä ja Kafkan keskitysleireillä kuolleita sisaruksia, miehen kirjoissa tuntuu olevan sellaista profetiaa, jonka on täytynyt jäädä sodan aikana Ritzissä machoilleelle Hemingwaylle yhtä kaukaiseksi kuin Kafkalle yksi ainoa onnellinen päivä.