Praha-Varsova eli Lempeä ja itsemurhamietteitä

Tappaisinko itseni tänään vai en? Siinäpä kysymys. Ehkä en sittenkään tänään vaan myöhemmin ja joka tapauksessa. Ensin on kuitenkin käytävä Barbaran tai Shoshan tai Tsirelen tai Magdan tai Hadassahin luona ja lievitettävä elämänmurheita pienellä lemmentuokiolla. On syötävä hyvin ja tuhlattava viimeiset pennit. Tuntuu hyvältä olla vieraassa talossa vieraan naisen kanssa ilman rahaa hankalassa tilanteessa kuten Moskatin suvun yksi päähenkilöistä Asa Heshel asian ytimekkäästi ilmaisee.

Jos mainostamani Patrick Modianon kirjat on veistetty kaikki samasta puusta, Isaac Bashevis Singer onnistuu ylittämään toisteisuudessaan jopa Modianon. Varsovasta Yhdysvaltoihin muuttaneelle ja jiddišiksi tarinoinneelle Singerille ei riittänyt, että tarina ja henkilöt pysyivät samoina, vaan myös tapahtumapaikka ja aika pysyivät aina samoina: Varsovan elämää pursuavat juutalaiskorttelit ennen toista maailmansotaa.

Kun Singerin kirjan avaa, nenään pöllähtää paksu hajuseralji. Kaalia, likaämpäreitä, koksia, savua, multaa, synagogan kynttilöitä ja suitsukkeita. Kapeilla kujilla karjutaan ja kaupataan puuvillaa, nappeja, sateenvarjoja, silkkiä, suklaata, jalokiviä, rukousliinoja, savusilliä ja perunapiirakoita. Sisällä taloissa kannetaan pöytään sämpylöitä, rusinaleipää, maksaa, häränvatsasylttyä, piimää ja persiljaa. Miesten ohimoilla roikkuvat kiharat, rouvat taas ovat panneet päähänsä peruukin. Mystiskabbalistiset hasidit istuvat kammioissaan, tankkaavat Talmudia ja kauhistelevat modernin maailman menoa.

Tässä tuhannen ja yhden yön eurooppalaisessa versiossa Singerin miehet ovat toivottomia ajautujia, jotka kulkevat impulssista toiseen, painiskelevat juutalaisten perinteiden ja uuden länsimaalaisen vapauden välissä. Spinozaa pohditaan näön vuoksi ja eroottisten seikkailujen välissä itsemurha on pätevä vaihtoehto, vaikka eivät he sitä kuitenkaan tee, sillä kysymys on enemmänkin filosofinen kuin käytännöllinen. 

Mutta mitä on jäljellä Varsovan meluisista juutalaiskortteleista? Eipä juuri mitään. Saksalaisten hyökkäyksen jälkeen juutalaiset suljettiin ghettoon, jonka läpi kulki sadistisena vinjettinä raitiovaunulinja. Vaunun ikkunoista tavalliset kansalaiset saattoivat kurkistella nääntyviä ali-ihmisiä. Lopulta gheton asukkaat lastattiin pistoraiteella odottaviin karjankuljetusvaunuihin ja toimitettiin murhattaviksi Treblinkan tuhoamisleirille, juoksemaan alastomina pitkin Himmelstraßea.

Sodan jälkeen tuhoutuneen gheton paikalle rakennettiin sosialistisen kauneuskäsityksen mukaisia elementtikortteleita, joiden väliin vedettiin koleita bulevardeja. Näitä asfalttiväyliä pitkin kenraali Jaruzelskin ja muun eliitin autosaattueiden oli mukava lipua tekemään ankeita päätöksiään.

Kun luen Singerin kirjoja, alan miettiä miten miljooniin puolan juutalaisiin suhtauduttaisiin nykypäivän Euroopassa. Epäilen, että tuskin monikaan asia olisi muuttunut ja antisemitismi kukkisi. Singerin juutalaiset pitivät kiinni tavoistaan ja perinteistään, pysyivät omissa oloissaan, ja mikäpä ihmiselle sen ärsyttävämpää kuin erilaisuus. Mutta vanha Varsova pyyhkäistiin kerralla olemattomiin, joten voimme vain yrittää käsittää ja ihmetellä: jotain tuollaista on joskus ollut. Jotain mikä Singerin kirjan kansien avauduttua ryöpsähtää silmille, itkee ja valittaa, suree ja iloitsee, huutaa olemassaolon riemua.

Postikortti Varsovan ghetosta vuodelta 1941

Postikortti Varsovan ghetosta vuodelta 1941